sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Terveisiä kirppikseltä

Tämä päivä kului Mll.n kirppiksellä myyden Bellapuun loppuvarastoa vaatteiden osalta, vielä paljon ostettavaa löytyy nettikaupasta.
Yhtään kuvaa en muistanut ottaa, paljon tuttuja tuntui olevan paikalla, vaikka muuten tapahtuma vaikutti hiljaisemmalta kuin yleensä. Suurin myyntikin osui ensimmäiseen tuntiin.

Koska loppuajasta asiakkaita pyöri harvakseltaan, kerkesi nauttia kahvilan kahvista ja vohveleista kerman ja hillon kera.

Kotiin tultua lapsen kanssa päivitettiin verkkokauppa, pitäisikö jo lapsillekin maksaa auttamisesta palkkaa?????

Lisäksi toinen lapsi joutui tekemään pikaiseen kilpailuvideoon musiikin ja yhdistää ottamani valokuvat videoksi. Häneltä kyllä meinasi käämit palaa, kun valitin aina musiikista, halusin kuitenkin suht neutraalia.
Pitää sanoa että satsasin videon tekemiseen todella vähän, samalla kun aloin työstämään pipoja nappasin valokuvia tekovaiheesta, en edes aina katsonut kameran etsimestä (vai mikä onkaan nimeltään) vaan otin kuvan vain naps, katsomatta mitä tuli.

Videon pitäisi löytyä täältä.
VIDEO

Videosta ei kyllä välity se sotku mitä ompelulla saa aikaa, nyt talvi aikaan villasukkiin kiinnittyy saumurin leikkuujätettä ja ne kulkeutuvat ympäri taloa.
En ole keksinyt miten teollisuussaumuriin saisi kätevän roskakorin, nyt ne tippuvat suoraan jaloille.
Jossain vaiheessa kiinnitin nippusiteillä pussia alle, mutta sekään ei ollut hyvä keino.
Ideoita kellään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti